Miten tässä taas kävi näin?!

Kadotin sitten mun puhelimen. Ja se, että puhelimeni katosi, oli miljoonan pikkuasian yhteentörmäys. Nyt ärsyttää.

Ja ärsyttää ihan todella paljon viikonloppu muutenkin. Kävin entisen "kotikylän" kuppilassa (koska oli pakko) ja törmäsin siellä yhteen entiseen luokkalaiseen, joka on yhden mun kaverin seurustelukumppani. Olen jo aikaisemmin epäillyt tämän entisen luokkalaisen motiiveja ja epäillyt että hän pettää nykyistään. Kappas vaan, aluksi hän käyttäytyi minua kohtaan asiallisesti, mutta kun olin lähdössä kotiin niin alkoi vonkaus! Ihan totta, todella noloa häneltä. Totesin vaan että lähden kotiin ja that's it. En jaksa edes kertoa hänen seurustelukumppanilleen, koska viimeksi sain itse vaan paskaa niskaan.

Muuten oli ihan kivaa, tapasin vanhoja tuttuja/puolituttuja ja pääsin vaihtamaan kuulumisia. Ainoana miinuksena siis entinen luokkakaveri ja kadonnut matkapuhelin. Toivottavasti löydän matkapuhelimen vielä ja toivottavasti edellinen jää jossain vaiheessa kiinni.

Luin erään henkilöstöyrityksen sivuilta "boreout"-oireyhtymästä, joka on burnoutin täydellinen vastakohta. "Boreoutista" kärsivä työtekijä on pitkästynyt ja alityöllistetty. Hän yrittää näyttää kiireiseltä ja työllistetyltä mm. "hakkaamalla PC:nsä näppäimistöä kovaäänisesti".

Hei, se olen minä!

Maanantaina piti alkaa toteuttamaan kiireistä asiakastyötä hirmuisella aikataululla ja sama meno jatkui tiistai aamupäivällä. Nyt vaan odottelen tuloksia, joten minulla on projektin kanssa tekemistä vasta viikon päästä kun alan raportoimaan tuloksia. Herranjestas miten tylsää.....

Onneksi keksin eilen että voin kuudella RadioRockia työpäivän aikana netistä. Vähän edes ajanviihdettä työpäiviin. Ei jaksaisi samoja uutisia lukea puolen tunnin välein tai roikkua Facebookissa. Facebookissa täällä kyllä roikkuvat muutkin, mutta uskoakseni he tekevät samalla myös oikeita töitä.. Yritin tänään olla jopa avuksi, ja kävin kyselemässä olisiko jotain proggiksia, joissa voisin olla avuksi, mutta eipä ollut.

Eli mun "boreout" ei oo mun syytä.. Tänään keskusteltiin politiikkaa ja selvästi mun pinnat nousi kun kuuntelen Korporaatiota aamuisin...

Eilen rakastuin ihan täysin mun omaan mieheen. Vaikkei se taaskaan ollut tehnyt kotihommia ja oli samanlainen kuin aina, niin tajusin että se on oikea kullanmussukka. Ei vaan ole ehditty viettää aikaa yhdessä kun sen harrastus on vienyt kaiken meidän yhteisen ajan, mutta tilanne kuulema rauhoittuu lauantaina olevan näytön paikan jälkeen =)

Ja mulla ollu älytön kiire kanssa kaiken muun paitsi omien lempijuttujen kanssa. Eli siis töissä pikästyn ja vapaalla ei aika riitä mihinkään. Tänäänkin ainakin kolme hommaa pakko hoitaa ja ei taaskaan kerkeä salille =(

Tänään tuntuu taas siltä ettei työasiat liiku mihinkään. Napsin vain pikkunakkeja muilta ja ihmettelen kun pomo ei taaskaan ole perillä asioista. Tuli oikein sähköpostitse ohjausta asiaan josta kysyin puolitoista viikkoa sitten ja jonka hoidin omin päin viikko sitten. Antaisi kerralla selkeät ohjeet niin asiat hoituisi paljon helpommin. Ärsyttää.

Kohta onneksi loppuu työpäivä ja mennään töiden jälkeisille kuppilaan. Ja onneksi alkaa viikonloppu, kun olen ollut niin poikki koko viikon.

Viikonloppu on varmasti kyllä ihan tylsä, kun avomies on poissa koko viikonlopun ja ei itsellä ole pahemmin rahaa. No, kai se sitten menee nukkumiseen ja salilla pyörimiseen. Olkoon, viikon päästä on isot juhlat tulossa =)

Eksyin lukemaan erään puolitutun kirjoittamaa blogia, ja siitä sain innostuksen lähteä itsekkin tähän mukaan. Todellakaan en tahdo, että joku minut tunnistaa tästä tekstistä, kuten edellä mainitun.

Olen koko elämäni ollut kiltti tyttö. Olen aina pärjännyt koulussa, minulla on aina ollut paljon kavereita. Selkien takana olen puuhaillut vaikka mitä, koskaan jäämättä kiinni, koska eihän kukaan sellaista uskoisi luokan priimuksesta ja hyvästä perheestä tulevasta tytöstä. Siihen kun kerran tottuu, niin on todella vaikea kertoa kenellekkään omista ongelmista.

Tämä voisi oikeastaan olla tosi hyvä keino vähän purkaa oloa.